Yrityksen taustalla ovat perustajan omat henkilökohtaiset kokemukset. Vuosittain hän oli pulassa yrityksensä parkkipaikan seitsemän ajoneuvonsa huollon ja niistä huolehtimisen kanssa. Joka kevät piti vaihtaa renkaita, ja syksyllä sama taas uudelleen, mutta suurin homma oli edessä talvisin, kun henkilökunta oli talvilomalla ja autot seisoivat paikallaan toimettomina.
Kului useampi vuosi, että kaikki saatiin toimimaan moitteettomasti, missä ja miten renkaat vaihdettiin, missä niitä säilytettiin. Erityisiä haasteita tarjosi akkujen kesto talven yli. Ensimmäisenä talvena jäätyi neljästä autosta akku käyttökelvottomaksi, sillä asiaa ei oltu pyritty mitenkään estämään ennakolta. Ongelmat ratkesivat vaihtamalla autoihin uudet akut. Seuraavina vuosina on osattu jo paremmin ennalta varautua ja tilanteet ovat vuosi vuodelta sujuneet paremmin, jopa niin että viime talvien aikana ei ole jäätynyt yhtään akkua.
Koska olemme nähneet kovasti vaivaa ja kokemusten kautta omaksuneet auton hallintaan vuoden ympäri sopivia ratkaisuja, haluamme jakaa ne kanssasi. Tätä varten kehitämme akuakkua asiakkaille ja mekaanikoille logistiikka- ja palvelualusksi, jossa mekaanikot voivat tarjota asiakkaille niitä palveluita, joita yrityksen perustaja aikanaan kaipasi.
Akuakun palvelu eroaa muista siten, että me tulemme sinne, missä on tarve. Asiakkaan kotiin, työpaikalle, kauppakeskuksen parkkihalliin tai mihin ikinä kutsu käy.
Palvelut jakautuvat pika-, autohuolto- ja mukavuuspalveluiksi.
Mukavuuspalveluiksi nimitämme niitä töitä, jotka ennen autonomistajat tapasivat tehdä itse. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet, ja aika on tätä nykyä entistä kalliimpaa ja on helppo tilata palvelu, jos lähellä on sellainen tarjolla.
Nykyisin autot ovat myös entistä monimutkaisempia. Jos ennen auton polttimon vaihto oli vain ryhtymisestä kiinni, niin nykyään se ei riitä. Jopa polttimoon käsiksi pääsy voi olla sen verran monimutkainen juttu, ettei siihen enää edes pysty tavallisin työkaluin. Esimerkiksi joissakin autoista tulee poistaa umpio tai puskuri.
Meidän tavoitteemme on tarjota asiakkaille nopeita ja tarpeellisia palveluita, joita on käytetty aiemminkin. Me tarjoamme palvelut vain uudella tavalla. Enää ei ole tarpeen varata huoltoaikaa pienten pulmien takia, kuten renkaan-, akun- tai polttimoiden vaihto. Kutsu meidät paikalle sinne, mihin sinulle sopii parhaiten ja työ tehdään ilman että se vie sinun aikaa tai vaivaa.
Aloitimme toimintamme vuonna 2019 Helsingissä ja Uudellamaalla, jossa toimii palvelu- ja logistiikka-kehityskeskuksemme. Toistaiseksi rajoitamme matkat asiakkaan luo noin 30 kilometriin mekaanikoista. Kehitystoimintamme tarkoitus on kasvattaa henkilöstömäärää löytämällä ja kouluttamalla päteviä mekaanikkoja, jolloin pääsemme palvelemaan asiakkaita nopeammin ja kattavammin. Toinen ja asiakkaalle ehkäpä oleellisempi kehityskohteemme on verkkopalveluiden kehittäminen. Nämä kaksi tavoitetta saavutettuamme saamme tulevaisuudessa tarjota palveluitamme merkittävästi nopeammin ja edullisemmin verrattuna tämän hetkiseen hinnastoon, joka sekin on markkinoihin verrattuna edullinen.